~ Kuka tuntisi joulun paremmin kuin lapsi pehmein kätösin?
Hän koskee ruutua sormellaan, ja hiutale sulaa lennostaan, ja pimeä ruutu valkenee, ja tähti suurena säteilee. ~

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Aatonaatto

Neljäs liekki lausuu:
"Nyt odotus on päättynyt,
siis kerallani riemuitkaa.
Jo joulun juhla tulla saa."


Eilen meillä kannettiin kuusi pirttiin ja illalla jo koristeltiinkin.
Tänä vuonna halusin jotain uuttakin vanhan rinnalle, joten muun muassa hopeiset tähdet ja nauhat  ovat uutta sekä ripaus valkoista huopaenkelten, -kuusten ja -tähtien muodossa.


Lipasto muutti kuusen tieltä toiselle puolen ja näyttää itse asiassa siinä ihan kivalta. Jouluna tekee mielikin vähän vaihtaa huonekalujen paikkaa, siitä se joulun taika syntyy.


Lipaston päälle ostin ihanan valkosävyisen kukka-asetelman, jossa on mukana kanelitankoja. Niitä on aina kiva tuoksutella ohikulkiessa.

 Aatonaatto jatkuu vielä leivinuunia lämmitellen ja kinkkua sekä naudan paistia paistellen. Pakkanen paukkuu ulkona yli -20 asteen lukemissa, joten mieluusti vaan kääriytyy vilttiin ja villasukkiin, ja ottaa vaikka mukillisen glögiä Metsoloiden Joulua katsellen.

Ihania, stressittömiä viimeisiä joulunvalmistelu- ja odotteluhetkiä kaikille! :)



2 kommenttia :