~ Kuka tuntisi joulun paremmin kuin lapsi pehmein kätösin?
Hän koskee ruutua sormellaan, ja hiutale sulaa lennostaan, ja pimeä ruutu valkenee, ja tähti suurena säteilee. ~

lauantai 3. marraskuuta 2012

Pyhäinpäivä

Kuule, kuinka sade soittaa, tuuli tuivertaa 
ja valo voittaa pimeyden.
Hämärässä hehkuu,
liekki kynttilän,
muistoksi rakkaan sytytetyn.
Aivan kuin poskellas hipaissut ois enkelin siipi,
se lohdun tuo ja muistot mieleen hiipii.
Tänään on aika kiitoksen, rauhan ja muistojen.




Meidän pyhäinpäivä on mennyt leppoisasti kotosalla touhuten ja hyvästä ruuasta nauttien. Iltahämärissä kävimme sytyttämässä haudoille kynttilät ja kaunis oli jälleen kynttilöiden valaisema hautausmaa.

Päivällisellä innostuin kokeilemaan uusia makuelämyksiä, ja kattilassa porisikin bataattikeitto. Ja hyvältä maistui. Höystin sitä vielä muutamalla sinihomejuustonokareella ja maku oli itse asiassa jo vähän jouluinen. Tämä sopisi hyvin alkukeitoksi vaikka joulupöytäänkin.
 Pääruokana meillä oli pitkään hauduteltua poronkäristystä ja muusia lisukkeineen. Salaattiin jouluista vivahdetta toi päärynä; kiva idea vaikka myös joulupöydän vihersalaattiin.

Rauhallista ja hyvää Pyhäinpäivää!

2 kommenttia :

  1. Näyttää herkulliselta!
    Itsekkin söin tänään bataattia, en vain tahdo saada muita innostumaan siitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Meillä syödään bataattia enemmänkin muusin muodossa ja se maistuu pienimmällekin, keittoa ei suostunut maistamaan ;)

      Poista