~ Kuka tuntisi joulun paremmin kuin lapsi pehmein kätösin?
Hän koskee ruutua sormellaan, ja hiutale sulaa lennostaan, ja pimeä ruutu valkenee, ja tähti suurena säteilee. ~

maanantai 3. lokakuuta 2011

Tulevia joulukoristeostoksia kotiin






Olen useampana iltana katsellut edellisten joulujen kuvia ja etenkin viime jouluisia..
Olemme viettäneet nyt kaksi joulua tässä "uudessa" omakotitalossamme
ja onkin ollut ihana, kun on saanut suunnitella
vanhoille joulukoristeille uudet paikat
ja hankkia myös ihan uusiakin..

Yksi tärkeimmistä joulun tuojista on aito joulukuusi perinteisine koristeineen.
Kuusemme on jo monena jouluna ollut pääosin punakultasävyinen
ja lisäksi koristeltu olkikoristein.



Ensi jouluksi haluaisin kuuseen kuitenkin uudet paksut kultaiset nauhat,
koska nyt nauhat on keräilykappaleita sieltä sun täältä.
Kuusen latvatähdestä äitini muuten kertoi, että sitä ei saisi vaihtaa koskaan,
vaikka se kuinka ränsistyisi.
Se on kuulemma joku vanha perinne.

Rakastan myös paperisia tähtiä ikkunoissa. Meillä on nyt parina jouluna ollut valkoiset tähdet kahdessa olohuoneen ikkunassa ja makuuhuoneen ikkunassa ja mietiskelen juuri, että minne niitä vielä laittaisi lisää.. :)

Ruokailutilan ikkunoihin pitäisi myös löytää jotain valaistusta jouluksi.
Clas Ohlsonilta löytyisi tällaisia lasipalloja. Nämä voisivat näyttää nätiltä.

Meillä on myös perinteisesti ollut ulkona terassilla kuusi, jossa valoverkko. Viime vuonna valoverkosta kuitenkin sammui osa valoista ja niitä ei ilmeisesti saa korjattua, joten uusi valoverkko pitäisi myös ostaa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti