~ Kuka tuntisi joulun paremmin kuin lapsi pehmein kätösin?
Hän koskee ruutua sormellaan, ja hiutale sulaa lennostaan, ja pimeä ruutu valkenee, ja tähti suurena säteilee. ~

perjantai 2. tammikuuta 2015

Hyvää Uutta Vuotta 2015!

Vuosi vaihtui mukavassa lauhassa säässä rauhallisissa merkeissä. Saimme hyvän ystävämme ja tyttäremme kummitädin meille vierailulle uudeksi vuodeksi. Vaikka olimmekin kaikki enemmän ja vähemmän flunssaisia, vuosi vaihtui kuitenkin hyvin syöden, vähän raketteja ampuen ja tähtisädetikkuja poltellen. Saunassa myös koitimme antaa pöpöille kyytiä!

Mitään uuden vuoden lupauksia en tehnyt, mutta ainahan se mielessä on, että voisi elää terveellisemmin, liikkua enemmän ja koittaa muutenkin suhtautua tähän elämään huolettomammin ja olla stressaamatta pikku asioista. Ja että vähempikin riittää. Yhden hyvän ajatuksen kuitenkin muiden lupauksia lukiessani sain. Ystäviä ja sukulaisia tulisi nähdä useammin ja pitää yhteyttä tiiviimmin. Joten jospa koittaisin siihen ainakin panostaa tänä vuonna!

Muista rakkaitani! <3



Ihanaa, terveellistä ja stressittömämpää, parempaa Uutta Vuotta kaikille! :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti