~ Kuka tuntisi joulun paremmin kuin lapsi pehmein kätösin?
Hän koskee ruutua sormellaan, ja hiutale sulaa lennostaan, ja pimeä ruutu valkenee, ja tähti suurena säteilee. ~

perjantai 1. marraskuuta 2013

Halloween-tunnelmia

Meillä vietettiin eilen mukavaa iltaa Partylite-tuotteiden ja Halloween-herkkujen parissa :) Olin tosi iloinen, että tupa oli täynnä vieraita ja kauppakin kävi :) 

Sain valita itselleni tuotteita kuvastosta emännänlahjaksi ja koska tyttö ihastui Herra Lumiukkoon, niin sellainen meille on sitten tulossa. 


Lisäksi otin kokeiltavaksi huonetuoksun ja ihanan valkolumimarjalta tuoksuvan Glo Lite - pilarikynttilän. Ja tulihan sitä omakin tilaus tehtyä, ehkä jotain joululahjojakin ;)

Kahvipöydässä herkuteltiin sitten mm. myrkkypiirakalla ja lakritsisuklaamuffinseilla. 





Juhlitteko te Halloweenia vai enemmänkin Pyhäinpäivää? 
Minä en ole koskaan varsinaisesti juhlinut tai viettänyt Halloweenia, mutta nyt kun kutsut sattuivat sopivasti lokakuun viimeiseen päivään, ajattelin vähän teemaan sopivaa tarjottavaa kehitellä. Perinteisesti olemme viettäneet kuitenkin aina Pyhäinpäivää, syödään vähän paremmin ja viedään haudoille kynttilöitä.

Hauskaa Halloweenia ja marraskuun alkua!
Huomenna rauhoitutaan sitten Pyhäinpäivän viettoon! <3

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti