~ Kuka tuntisi joulun paremmin kuin lapsi pehmein kätösin?
Hän koskee ruutua sormellaan, ja hiutale sulaa lennostaan, ja pimeä ruutu valkenee, ja tähti suurena säteilee. ~

lauantai 5. joulukuuta 2020

Kasvihuoneen joulu

 Meidän pihalla on jo muutaman vuoden ollut vanhoista ikkunoista tehty kasvihuone. Olen haaveillut somistavani sen jouluksi mukavaksi fiilistelypaikaksi, jossa on tunnelmaa ja voi tehdä vaikka havuaskarteluja. 


Tänä vuonna sain kasvihuoneeseen joulun 💖







 Haimme läheisestä (äitini) metsästä kuusen ja se sai valot ylleen ja tähden latvaan. Ikkunaan askartelimme lasten kanssa lumihiutaleita ja paperipussitähden. Ulko-oveen sitaisin pikaisesti havukranssin. 

Kasvihuoneessa on mukava piipahtaa hetkinen. Laittaa joulumusiikkia soimaan. Tuoksutella kuusta ja nauttia vanhan ajan tunnelmasta. Toivottavasti valoista on iloa ohikulkijoillekin. Tämä poikkeuksellinen aika vaatii jotain kaunista, jotain rauhoittavaa. Ja sitä tuo kasvihuone mulle edustaa. Seesteistä, rauhallista paikkaa, jossa voin luvan kanssa vain olla ja hengittää.





Ihanaa joulukuuta 💚




5 kommenttia :

  1. Onpa idyllinen huone! Varmasti ilahduttaa ohikulkijoita! ✨Hyvää toista adventtia! 🕯🕯

    VastaaPoista
  2. Hyvää itsenäisyyspäivää. Tunnelmalliset kuvat ❤

    VastaaPoista
  3. Ihanan tunnelmallinen kasvihuone :)

    VastaaPoista
  4. Tulipa siitä tunnelmallinen kasvihuone 🧡

    VastaaPoista