Viime talvi ja kevät oli meidän perheelle raskasta aikaa. Jouduimme saattelemaan viimeiselle matkalle rakkaan appiukkoni eli mieheni isän sekä läheisen sukulaiseni. Erityisesti joulun odotus tuntuu nyt jotenkin erilaiselta. Haikealta. Joululaulut kuulostaa niin surullisilta. Molemmat miehet kuuluivat aina vahvasti meidän jouluihin. Appiukko kävi meillä usein juuri jouluaattona - milloin omana itsenään, milloin punanuttuisena partasuuna hassuine juttuineen. Minun lapsuusperheeni vietti taas aina joulun aikaa yhdessä edesmenneen sukulaiseni ja hänen vaimonsa eli tätini kanssa. Yhteinen perinteemme oli aina käydä jouluaattona viemässä kynttilät haudoille ja juoda aattokahvit. Ne oli itselle tärkeitä perinteitä, mutta oman perheen perustamisen myötä tavat ovat muuttuneet ja nyt ne ovat rakkaita muistoja ainakin sillä kokoonpanolla, jolla niitä silloin vietettiin.
Tänään sytytin siis monta kynttilää taivaan tähtösille ja kiitin, että he kaikki ovat olleet elämässäni. Muistot eivät koskaan kuole <3
Ps. Jouluradion koelähetykset netissä ovat alkaneet. Nytkin juuri kuuntelen Kauneimpia Joululauluja.
Ensimmäinen joulu rakkaan poismenon jälkeen on todellakin erilainen ja haikea. Kauniit muistot kuitenkin lämmittävät. ⭐️
VastaaPoistaNiin se on.. Moneen joulumuistoon liittyy myös jonkun rakkaan sairastaminen tai poismeno, joten siksi jouluissa on mukana aina myös ripaus haikeutta ja paljon ikävää. Jokainen muisto lämmittää, mutta myös sattuu.. <3
Poista