~ Kuka tuntisi joulun paremmin kuin lapsi pehmein kätösin?
Hän koskee ruutua sormellaan, ja hiutale sulaa lennostaan, ja pimeä ruutu valkenee, ja tähti suurena säteilee. ~

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Ensimmäinen adventti


Hoosianna, Daavidin poika kajahti viime yönä Jouluradiosta puolilta öin, kun kanava aloitti perinteisen joulunodotukseni ja tänään saimme sytyttää ensimmäisen adventtikynttilän. Viikonloppu on mennyt nopeasti pikkujoulujen, joulushoppailu- ja maailmanparannusreissun ja kotona völläilyn merkeissä :) Tänään kaivelin varastosta adventtikyntteliköt, mutta nehän ei sitten toimineet kumpikaan, joten kauppaan oli suunnattava, että sai kyntteliköt ikkunalle loistamaan :) Kävimme myös reippailemassa metsässä ja haettiin ulkokuusi jouluvaloja varten! 


Lahjojakin tosiaan tuli jo hankittua jonkin verran, mutta vielä sitä täytyy tuonne kauppoihin suunnata, kun muutama lahja vielä puuttuu. Jotain omatekoistakin ehkä saattaa paketteihin sujahtaa, mikäli ehdin tehdä. Joululimppuja ja kahvikakkuja ainakin ajattelin leipasta.


 Rauhallista sunnuntai-illan jatkoa kaikille ja hyvää alkavaa joulukuuta! <3

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti