~ Kuka tuntisi joulun paremmin kuin lapsi pehmein kätösin?
Hän koskee ruutua sormellaan, ja hiutale sulaa lennostaan, ja pimeä ruutu valkenee, ja tähti suurena säteilee. ~

tiistai 8. marraskuuta 2011

Muffinseja ja torttuja

Tänään paperitähti sai taas seurakseen leipomuksia.



Ensin uunista leijaili taloomme jouluisten mausteiden tuoksu
joulumuffinsien muodossa.


Sitten vuorossa olivat karpalovalkosuklaamuffinsit.

Ja illalla leivoin vielä kaupan voitaikinasta ensimmäiset joulutortut.

***
JOULUMUFFINSIT
3 munaa
1 1/2 dl fariinisokeria tai tavallista sokeria (käytin molempia puolet ja puolet)
2 rkl tummaa siirappia
1 tl vaniljasokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 1/4 tl soodaa
3/4 rkl piparkakkumaustetta
1 dl Flora vanillaaa (tai kermaa)
125g voita tai margariinia
2rkl mantelirouhetta
noin puoli levyä (150g) joulusuklaata

Sulata rasva ja anna jäähtyä.
Vatkaa munat ja fariini/tavallinen sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää siirappi ja vatkaa vielä hetki.
Sekoita jauhoihin sooda, piparkakkumauste ja vaniljasokeri.
Sekoita munavaahtoon vuorotellen jäähtynyttä sulanutta rasvaa, sihdattua jauhoseosta ja Flora vanillaa noin kolmessa eri erässä.
Sekoita vain sen verran kuin on pakko. Älä vatkaa!
Lisää lopuksi mantelirouhetta. Lusikoi taikinaa muffinsivuokiin (keskikokoisiin n.1rkl/vuoka ja laita yksi joulusuklaalevyn pala muffinsin sydämeksi ja taikinaa vielä vähän päälle)
Paista 175 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia.
(Ohjeen olen alunperin bongannut Marien sekasopasta ja muokannut sitä omanlaiseksi)

***

KARPALOVALKOSUKLAAMUFFINSIT
3 munaa
1 1/4 dl sokeria
100g voita tai margariinia
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3/4 dl Flora vanillaa
80 g valkosuklaata
1 1/2 - 2 dl karpaloita

Sulata rasva, anna jäähtyä.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Yhdistä vehnäjauhoihin leivinjauhe ja vaniljasokeri.
Rouhi valkosuklaa hienoksi muruksi.
Lisää taikinaan noin kolmessa eri erässä vuorotellen rasvaa, sihdaten jauhoja ja Flora vanillaa.
Sekoita lusikalla kevyesti käännellen sekaisin.
Kääntele sekaan valkosuklaamurut ja sen jälkeen erittäin varovasti karpalot. Lusikoi taikina muffinsivuokiin (keskikokoisiin n. 1rkl/vuoka).
Paista 200 asteisessa uunissa noin 15-20 minuttia.
(Tämäkin ohje on alunperin Marien sekasopasta, tosin mustikkaisena versiona)

***

Syykin tälle minun leipomisintoudelle on,
sillä ylihuomenna meillä tunnelmoidaan Partyliten kynttilöiden parissa.
Ja koska nythän eletään jo vahvasti pikkujouluaikaa, ajattelin tarjota kutsuilla jouluisia makuja..
Kutsuista sitten ehkä lisää myöhemmin! ;)

Kävin myös tänään hakemassa ystäväni kanssa ihania vanhoja heinäseipäitä :)
Palaan niihinkin kuitenkin myöhemmin, kunhan saan askarreltua niistä jotain..
Pari ideaa on jo mielessä :)


3 kommenttia :

  1. Voi että! Tuota karpalo-valkosuklaamuffinssien ohjetta täytyykin kokeilla :)
    Minä olen perinteisesti leiponut ensimmäiset joulutortut isänpäivän aamuna, kun ne ovat miehen herkkua :)

    ps. Kiitos ♥

    VastaaPoista
  2. Sinullapa on kiva blogi, tätä kehuttiin jouluntaikaa.comissa! Sait juuri uuden vakilukijan :)

    VastaaPoista